Ruoka valmistuu vaivattomasti ja melko nopeasti ja sen lisukkeeksi sopivat esimerkiksi itsetehdyt ranskalaiset tai salaatti.
2 hengelle:
- 400 g kanan rintafilettä
- vajaa puoli pulloa valkoista kuohuviiniä tai valkoviiniä
- pieni nippu kevätsipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 1/sitruunan kuori ja mehu
- 1 tl fenkolinsimeniä
- suolaa, mustapippuria
- oliiviöljyä paistamiseen
Leikkaa kevätsipulit kokonaan (valkoinen ja vihreä osa) ohuiksi viipaleiksi. Paista oliiviöljyssä kanan rintafileitä valkoisten osien kanssa melko miedolla lämmöllä noin 5 minuutin ajan.
Lisää kuohuviini/valkoviini, kevätsipulin vihreät osat sekä valkosipulinkynsi silputtuna ja mausteet. Raasta joukkoon myös 1/2 sitruunan kuori - vain keltainen osa, sillä valkoinen on kitkerän makuista.
Hauduta kevyesti kiehuvassa liemessä vähintään 20 minuuttia, mutta jos aikaa on, niin reilun puolen tunnin ajan. Huom! Oikein paksuille fileille minimihaudutusaika on 30 min. Lisää lopussa sitruunamehu, niin sen maku pysyy raikkaana.
Nauti lisukkeiden kanssa ja kaada ihanaa, maistuvaa lientä myös lisukkeiden päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti